Details
Nothing to say, yet
Nothing to say, yet
Tervetuloa elämäntapana Hurahtaminen podcastin jatsoon. Minun nimeni on Päivi Lappalainen ja haastattelen Helsingin kuvataidelukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Maarit Mopsasta. Olemme vanhoja luokkato kavereita Lahden musaluokilta yli 40 vuoden takaa. Soitimme molemmat klassista kitaraa ja lauloimme sekä kouluun että luokan kuorossa. Muusikymmenien jälkeen olemme tavanneet satunnaisesti luokkakokouksessa ja Helsingin kalliossa, kun työskentelin Helsingissä. Kerransa hän myös kutsui esittelemään elinikäistä kirjoitusharrastustani muutamalle Maaritin luokalle. Olen seurannut Maaritin tsumpa-, salsa- ja jalkapalloharrastusta. Erityisesti minua kiinnostaa tällä hetkellä hänen viroharrasteensa, kun hän löytää aina uusia harrasteita ja innostuksen lähteitä. Kirjallisuuden ja äidinkielen opettaja Maarit Nopsanen. Me ollaan keskusteltu sinun viroinnostuksesta tässä podcastissa, jonka nimi on Elämäntapana hurahtaminen. Sinä olet kiinnostunut myös virolaisesta kirjallisuudesta. Ja olet lukenut paljon esimerkiksi tallennalaisen runolia Elo Weidingin runoja. Hänhän on tällainen liki 50-vuotias, taiteilijaperheeseen syntynyt. Isä oli kirjailija, äiti musiikinopettaja ja sitten vielä isovanhemmat olivat kielenkäyntäjiä. Hän on tällainen hyvin ysteiskunnallinen runoilija ja monimielinen ja pyrkii rikkomaan rajoja. Runokirja 3.14 ja prosaa 4-5 kirja suurin piirtein julkaisu. Mitä kirjoja sinä olet nyt lähiaikoina lukenut viidinkieltä? Ensinnäkin en ole paljon lukenut virolaisesta kirjallisuutta. Olen ihan alussa tutustumassa. Tavallaan osin minä toimin vähän niin kuin eksemporeen. Syksyllä olin täällä Oudissa. Olemme nyt Oudissa puhumassa. Oli sellainen käännös runojen kääntämisen keskustelutilaisuus. Tulin sitten tänne ja Elo Wieding oli paikalla. Hän on myös kääntänyt Suomesta viroksi esimerkiksi Haavikkoa ja Saarikoskea. Sitten Elo Wieding myös lausui omia runojaan muutaman siinä. Ostin sitten häneltä tämän Tuhannelle äänelle, joka on nyt iso kokoelma eri kokoelmista suomennettuja runoja. Eli Elo Wieding on jo 90-luvulla aloittanut tämän uransa. Hän on ollut suomalaisen kustannustoimittajan, kirjailijan, runoilijan ja Tommi Parkon kumppani. Kun tutustuivat 1997 vuonna, niin hän oli jo silloin julkaissut viisi kirjaa. Sä olit lukenut sitten, että oli suomennettu se paljastuksia kokoelma. Tai siitä ainakin on jotakin suomennettu aikaisemmin, että sitä mulla ei ole ollut luettavana. Me huomasimme, kun me vertailtiin meidän runokokoelmia, niin meillä oli samoja runoja myös osittain. Ne Rosalinda-Riipla-runot esimerkiksi oli yhteisiä. Ja sellaisen yhden ainakin Elo Wieding lausui silloin Oodissa. Milloin hän oli Oodissa? Se oli nyt syksyllä. 23. 23. juuli. Kun ajatellaan Elo Wiedingia runoilijana, niin hänestä on sanottu, että hän ei koe tarpeelliseksi olla lyyrinen tai kaunis ilmaisussa. Mitä sä ajattelet? Mä luen nyt vaan, tai siis tulkitsen runojen kautta. Siellä on koko ajan vähän enemmän tai vähemmän ironinen ääni. Kenen ääni se nyt ikinä onkaan? Hän itsekin leikittelee tavallaan sillä omalla minällä ja omalla nimellä. Elo W. on kirjoittanut runojakin ja sitten rinnastaa sitä Rosalinda-Riiplaa. Omaa nimeään ja sitten Rosalinda-Riiplaa, mutta Rosalinda-noilija-henkilöä. Tai sillä tavalla juuri opetankin opiskelijoita. Sen tekstin täytyisi puhua itse puolestaan. Ajattelin, että mitä tahansa runoilija itse, niin teksti puhuu kuitenkin osittain samoja asioita. Ja sitten ei. Ei voi tietää, koska runoja mä luen fiktiona kuitenkin. No se on kyllä ihan hyvin. Rosalinda-Riipo on tavallaan sellainen, joka vierailee vähän niissä runoissa. Mä en tiedä myöhemmissä enää, että esiintyykö hän niissä. Koska mehän suomalainen yleisö ei sitten tiedä näitä, ei tunne näitä. Koska niitä ei ole sillä tavalla kaikkia runoja käännetty. Itse asiassa kun tapasin myöhemmin tuon Elo Viidingin ja puhuttiinkin tästä, että hän on tehnyt mitallista runoutta aikaisemmin myös. Ja ehkä siinä voisi kuvitella taas, että varmaan aika leikitellen, mutta niitä on sitten vaikea kääntää suomeksi. Okei. Ja sitten sä puhuit näistä ulkovirolaisista. Rosalinda-Riiplakin on ulkovirolainen. Mitä se käsite ulkovirolainen nyt on? Tämäkin on mulle vähän epäselvää. Se on samallaan kiinnostavaa. Ja mäkin vähän otin selvää siitä, että silloin tosiaan 40-luvulla, kun virus miehitettiin, virolaisia pakeni pois virosta. Enemmän kuitenkin Saksaan, mutta sitten jotenkin mä aina miellän näitä ruotsalaisia. Ja muutenkin virossa on pysyvästi ollut viron ruotsalaisia. Meillä suomen ruotsalaisista on olemassa myös viron ruotsalaiset. Sitten se on sillä tavalla myös suomalaisilla aika hauskaa ajatella, että ruotsalaisetkin ovat tässä mukana. Niin, että ne ovat sieltä parempaa kansaa. No joo, siinä esimerkiksi on Nepalon, kun mä olen viimeksi lukenut Nepalua ja Loputtomuus-romaa, niin sielläkin mainitaan ulkovirolaisia. Se on tietty ryhmä, ja siinä nimenomaan tulee se esiin, että eipä ne siellä ulkosaarella tosiaankaan kauaa viihdy, vaan menevät sitten niihin parempiin oloihin. Ruotsiin, missä talot on hienoja ja paremmin rakennettuja, kuin ehkä sitten virossa. Okei. Ja monta henkilöä samassa. Sitten me puhuttiin Helsinkirunoista siitä, että hän haastaa lukijan. Onko se sinulle mielestäni... Kyllähän hän varmaan kuitenkin kirjoittaa sellaiselle lukeneistolle ja sivistyneistölle, tai niille, jotka lukevat ja haluavat tietää asioista. Helsinkirunossahan luetellaan, että siellä Etelä-Haavan asunnossa on erilaisia psykologisia, psykiatrin kirjoittamia teoksia. Myös kaunokirjallisuutta olisi slinking-lukijaan viittaava. Se, joka tuntee niitä ajattelumalleja ja filosofioita, ja näitä hahmoja niminä, lakan tai tämmöisiä, niin sitten aukeaa aina tietysti tietynlainen maailma. Mutta sitten mä just vähän googlailinkin jotakin niistä, että joku olisi semmoinen, ymmärtääkseni semmoinen psykiatri, joka ajatteli, että skitsofreiniä esimerkiksi ei ole välttämättä mikään sairaus. Eli juuri tämmöisiä radikaaleja ajatuksia tai psykoanalyyttisiä ajatuksia. Ja sitten tietysti lukija taas, sieltä nousee niitä merkityksiä, että halutaan nostaa tämmöisiä mielenterveyden ongelmia esille. Niin että se Lying oli varmaan yksi niistä. Joo, se taisi olla just tämmöinen, että en itse ole perehtynyt siihen mitenkään. Enkä oikeastaan tuohon psykoanalyysiin kaan. Mulla on kyllä hyvä ystävä, joka on. Sillä tavalla ne keskusteluissa aina vilattelee Freudit ja muut. Mutta ymmärrän sitä maailmaa. Ja sitten kans se kiinnostus näihin mielenterveyden ongelmiin tulee esiin. Se tulee siellä jo kanssana, koska heillä on tämmöinen menneisyys. Niin. Tai tuntuu siltä. No en mä tiedä, koska tää aina kyllä meitäkin ihan yhtälailla. Ja sitten voisi ajatella, että ihan niin kuin nykyihmistä. Ja tätä vähän monimutkaista maailmaa. Että aika moni kokee Suomessakin, että elämme aika monimutkaisessa maailmassa. Kaikki on hankalaa. Joo, sellaista ahdistusta ja masentuneisuutta. Sehän on Suomen kansantautita ja masennus myös. Jos siis omakohtaisuudesta vielä, niin se, joka viittaa tuohon kokoelman nimenkin. Tämän nimi on tuhannelle äänelle, mutta sitten oli sille yhdelle äänelle. Eli tosiaan Elovingilla on ollut tämmöinen suuri tragedia, että isä on tehnyt itse murhan. Ja se on pitkä, pitkä runo, jossa ollaan tosi vihaisia välillä. Ja välillä tunnustetaan sitä rakkautta isälle. Niin sen tietysti lukee kyllä tämmöisenä oma elämäkerrallisenakin. Mutta semmoista myös laajenee. Fiktion pitäisi aina laajentaa jotenkin yleispäteväksi. Niin, ja runo voi mennä yksityisestä yleisestä ja yleisestä yksitykseen. Sitä se varmaan on kanssa. Melkein jokainen kohtaa lähempää tai kaukaa itse murhan ja itse murhantekijän. Joo, ja tuli tuosta Helsinkirunastakin vielä, että kyllä se voi olla myös hänen omaa. Ja onhan se hänen omaa kokemusta, mitä hän on lukenut. Hän on tutustunut niihin. Niin, ei voi niin kuin... Siinä oli hieman kaksilaisia myös tällaisia psykiatria ja psykiatrianalyytikkoja. Sitten sinulle tuli se psykiatri vai psykoanalyytikko. Ja minä taas löysin lain nimellä saksalaisen tyttöbändin, mikä oli mun mielestä sellainen vähän jatsahtava ja ehkä vähän feministinen. Ja sitten vielä ruuan. Toki lain, mutta... Viittas filippiiniläiseen ruokaan. Siellä voi olla monenlaista asiaa, mutta eikö se ole tarkoituskin, että runosta saa monenlaisia kuvia? Niin, voisin ajatella, että voi laittaa sellaisia nimiä, joista osa on tuttuja. Harvalle lukijalle varmaan kaikki on tuttua, varsinkin jos puhutaan jostain erikoisaloista. Ehkä sitten voidaan ripotella sellaisia nimiä, jotka saattaa alkaa kiinnostaa sitä lukijaa, jos se runo kiinnostaa. Niin ja se antaa meille assosiaatioita. Jotenkin tuntuu välillä, että niitä oli vähän liikaakin siinä. Tai se oli tehty niin moninaiseksi. Mutta toisaalta nämä nämä ihmiset on sellaisia, että ne pyrkii olemaan joka puolella ja joka paikassa fiksuja. Tuntuu vähän siltä, että... Osa runosta on sellaisia aika yksinkertaisiakin, että joku jouluruno. Jos ei yhtäkkiä ole joulun antamisen aikaa, niin sitä toistetaan. Myös sellaiselle toistolle jotkin runot perustuvat aika paljon. Ja mitä siitä voi ajatella, mitä se tarkoittaa. Ja ymmärtääkö ihminen itsekään tietoisesti kirjoittamassa, mitä hän tarkoittaa. Ja sitten lukijanakin. Sitähän on vähän sen vankin, kun joutuu opettamaan runoanalyysejäkin opiskelijoille. Aina pitää kauheasti miettiä niitä merkityksiä. Esimerkiksi joulurunosta, kun sehän suurentuu ja suurentuu ne kirjaimet, että joulu on antamisen aika. Niin sehän saa vaan jäädä soimaan. Ja sehän voi tulla taas jossain toisessa yhteydessä sille lukijallekin. Ja se voi naurattaa ja lohduttaa, koska siihen jouluun, kuten olen huomannut, kun opiskelijat ovat kirjoittaneet joulusta, niin se on vähän ristiriitaista aikaa ja vaatimusten aikaa. Ja kaikki lomat, että silloin kaikki kulminoituu myös perheissä. Joo. No, kyllä sinä sanoit, että sinä fanitat eloviidingiä. Olen sanonut sen. Olet sanonut, että sinä olet eloviidingfani. Eikä kirjoittisi. Olen itseäni. Haluaisin tietää, että mikä niissä runoissa vetoasuu? Joo. Se oli taas ihan sattuvaa. Tupsasin runotilaisuuteen ja tapasin entisen opiskelijani, joka myös kirjoittaa. Ja sitten hän totesi myös sen, että Maari tänne tulee johonkin. No joo, mutta ne runot, joita hän lausoi, niin ne olivat kiinnostavia. Ja sitten toisaalta, kun minulla oli tämä Viro-innostus alkanut ja olin ollut siellä kesällä kursseilla, niin totta kai nyt olin siellä Viron kielen ja kulttuurin kurssilla tartossa. Onhan se tosi kiinnostavaa päästä sitten lukemaan jotakin nykyvirolaista kirjailijaa, joka sitten sattuu olemaan vielä nainen. Ja että ne runot antaa sellaisen tunteen tosiaan, että tässä on sellainen voimakas ihminen, joka lausukin tosi hyvin ja ironisesti ja riippaasti ja rohkeasti ja röyhkeestikin ehkä vähän. Niin se kiinnostaa, koska sitten kesällä oltiin luettu ja nähty Mart kivastikin taivaan portaat siellä tartossa, niin se elokuva. Joo, me nähtiin se elokuva myöhemmin. En ole ehtinyt saada sitä kirjaa ennen matkaa. Se oli tavallaan kuullut siihen kurssen ohjelmaan. Luin sen sitten myöhemmin sen taivaan portaat-romaanin. Sitten sinä puhuit näistä naisten runoista. Siinä olisi joku sarja naisten runoista. Te olette viime kesänä keskustelleet muun muassa siitä, että virolaisen naisen täytyy olla huoliteltu ja hyvin puettu. Joo, kyllä siihen törmäs. Itse asiassa minun viromentorini Järvi Lipasti sieltä Tuklas-seurasta, joka oli meidän matkanjohtaja kesällä, niin itse asiassa me puhuttiin vähän siitä, että jos sanotaan, että pitää pukeutua jotenkin siististi, niin me nähdään virolaiset, että silloin ne pukeutuvat melkein kuin iltajuhlaan tai mustiin mekkoihin tai jotakin. Ja sitten suomalaiset kuulemma tulee sellaiseen tilaisuuteen usein urheilupahteissa. Niin, tai verkkavissa tai jotenkin. Ehkä pitää aina miettiä, että missä me puhutaan, jos me puhutaan virolaisista. Ehkä semmoinen keskiluokkainen tai hyvinvoiva virolaisväestö kiinnittää ehkä enemmän huomiota. Mutta kyllä me vähän naureskeltiin tosiaan me kurssilaiset, että suomalaiset pukeutuvat tosi paljon käytännöllisemmin, että on hyvät rinnat ja missä on mukava olla. Joo, se on kyllä ihan totta. Mutta voi olla, että myös sitten se estetiikka kärsii siinä. Joo, ja kyllä mä muistan, kun on verossa käynyt, kyllä mun mielestä naiset on aika siististi puettuja, mutta ei ehkä hirveän näkyvästi arkipäiväkuvassa. Ne on hirveän ilmeet on tiukat. Mutta kaikki kurssilaiset kävivät esimerkiksi Kairi Wildersonin kaupassa siellä Tarton kauppamajassa. Onko se sitten heillä tunnetut Kairi Wilderson? Joo, mutta sitten oli tosi vaikea löytää sopivan kokosta, kun ne oli aika pieniä. Että tämäkin on yksi laittua. Millaiset ottaa tämmöinen lihominentapahtumia? Joo, ihan erilainen varmasti se geenistö on. Ja kyllä mä itsekin näen virolaiset enemmän eurooppalaisina kuin suomalaiset.