Viding ja Kivastik2

The conversation is about the prominence of female Finnish writers and the lack of male representation in literature. The individuals discuss the gender imbalance in the teaching profession and the fact that girls read more than boys. They mention Mart Kivastik, an Estonian writer, and his novel "Barbarus and the Stairway to Heaven," which explores the life of a poet in Soviet-occupied Estonia. The conversation also touches on the irony of Kivastik being chosen as the city's poet laureate and the limited availability of his works in Finnish translation. Overall, they discuss the importance of gender representation in literature and the impact of societal norms on the literary landscape. Sanoit yhdessä tekstissä, että mikä me ollaan tässä kirjainvaihtoon vähän keskenämme käyty, niin mitä sä tarkoitat sillä, että suomalaiset kirjailijat naisistuvat? Joo, siis niitä maan kirjailijoita, jotka julkaisee kirjoja, niin ne on yhä enimmäisessä määrin naisia Suomessa. Tämä oli ihan kustannustoimittajan puhetta tässä. Joo, mä käytän ihan väärin tämän koko ajatuksen. Ne opettajatkin ollaan naisia. Niistä tarkoitat sitä, että niitä enemmän on naisia kuin miehiä. Niitä aikaa olla nykyään. Mutta joka paikassa, missä on... Voisi ajatella, että lukiot ja yliopistot ja tohtoreitakin valmistuu nykyään. Mielestäni Suomessa on enemmän naisia. Tämä olisi juttu, jonka olen käsittänyt ihan päin. Ja naiset lukevat. Tuolta alaluokista lähtien tytöt lukevat enemmän kuin pojat. No se on kyllä ihan totta. Mä olen tässä Facebookissa, kun olen ollut, niin siellä on hirveästi myös miesrunoilijoita. Ehkä tätä ei ole tutkittu. Ihan hyvä. Tämä liittyy oikeastaan tämän naismies... Mä luen tosi paljon naisten kirjoittamaa. Ja se, mikä se erityistää, eloviini. Että kiva, että nyt on jotain virolaiseen, nykynaiseen ja voimakkaan ja feministiseen. Että se on jotain muuta kuin ne laulujuhlien runot. Jotkut nekin on tosi kauniita, isommahdollisia, koskettavia. Voi olla. Mutta tämä just kiinnosti. Ja sitten tavallaan mä jouduin sen kivastikin... Joka puitaisikin vähän niin kuin... Tällainen arkisesti sanottu vähän niin kuin äijäkirjallisuutta siinä mielessä. Että se näkökulma on koko ajan selkeästi miestenä. Aika paljon miehiä niissä kuvataankin. Ja mä jouduin kesällä hypästämään mieskirjallisuuden maailmaan. Niin se tuli niin helkeästi. Mä olin kyllä vähän päättänytkin, että mä rupean nyt lukemaan myös miesten kirjoittamia teoksia. Koska mun oma puolisto, joka on siis mies, oli vähän hämmästynyt, kun mä sanoin, että mun kirjallisuudessa välillä ei ole ollenkaan miesten kirjoittamia kirjoja, joita mä suosittelen opiskelijoille tai ehdotan jotakin. Mutta mun mielestä se on vain tasapuolista. Mutta maailmankirjallisuuden kustella kuitenkin on lähestulkoon kaikki kirjat miesten kirjoittamia. Jos ajattelee sitä vuosisataista historiaa. No niin, eli nyt jos puhutaan vähän Mart Kivastikista. Hän on tämmöinen meidän ikäinen, syntynyt 1963 ja käynyt siis Tarton yliopiston. Mitä suinkaan? Hänen kirjoittamansa kirjan Barbaruksen. Johannes Barbarus ei käynyt, hän oli Kiovan yliopiston. Oikein ihmetyttömätkö hän olisi ollut niin erilainen? Mitä hän eroaa siinä? Mä en oikein tiedä, kun se oli myös niin, että Virohan kuului siihen aikaan vielä ennen vuotta 1920 Venäjään. Sitten aluksi neuvosto Venäjään, mistä se irtautui. Eli kaikki ne yliopistot oli mahdollisia. Mä oon tietysti täytynyt osata sitten Venäjää ja ehkä Ukrainaakin tiedä. Mä tiedän, että Sanne on aika lähellä ne kielet toisiaan. Okei, no se oli sitten joku tämmöinen. Ei siinä kai mitään erityistä sinänsä. No sitä mä ajattelin, kun sitä oli vähän korostettu tuolla. Mutta siellä on varmasti ollut iso yliopisto, jos ajattelee Ukrainaa. No niinhän sä sanotkin. Ja mä oon nähnyt sen kuvankin tästä Tarton yliopistosta. Tarton kaupunki on pieni verrattunakin omaan. Joo, että se yliopistosta. No joo, no hän on julkaissut siis kolme romaania, novellia, essejä, kokoelmia ja näytelmää ja elokuvakäsinkirjoituksia. Ja romaani Barbaris ja taivaan portaat on saanut useita palkintoja. Ja tämä taivaan portaathan on sitten myös elokuva. Niin kuin puhuttiinkin tuossa, että sä oot käynyt sen myös katsomassa. Ja tota noin... Mä en tiedä, olisiko se saanut niistä kirjoista? Joo, tuossa luki vaan. Ei kerrottu mitä palkintoja. Joo, mutta ylipäätänsä on saanut paljon palkintoja. Joo. Ja sitten tämä Barbarusta, me ollaan molemmat nyt luettu sen. Barbarus oli siis tämä, hänet nimitettiin tai värvättiin voisi sanoa, paremmin kuin 40 vuonna miehitetyn Viron Neuvostoliiton Nukka-hallituksen pääministeriksi. Ja silloin siis Viron Isänmaan liitto lakkautettiin. Ja sitten tämä Vareksin tehtävä oli tämä, sitä nimitettiin Kansanhallitukseksi. Ja sen tehtävä oli laillistaa Viron miehitys ja liittää sen Venäjään. Ja sehän oli kamala tehtävä. Joo, siis tämmöisen Nukka-hallituksen pääministeriksi. Hänellä ei ollut mitään poliittista taustaa sinänsä, vaikka hänen runoissaan sitten kyllä oli ollut sosialistisia ajatuksia. Sitä ei tässä romaanissa tuoda esiin. Mutta joo, tässä romaanissa ainakin se tuodaan sillä tavalla, että hänet houkutellaan, kun hän oli lääkäri. Hän oli ihan kuulemma hyvä lääkäri. Ja ilmeisesti hyvä ihminenkin siinä lääkärin ammatissaan, että auttoi köyhiä ja näin. Mutta sitten myös tämmöinen vähän niin kuin keikarytyyppi ja kaikesta uudesta innosta. Mutta hän halusi olla mummoja näistä myös suuri runoilija. Ja sitä hän ei sitten oikeasti oikein ollut. Ja hänet tässä romaanissa houkutellaan, että hänen niitä runoja sitten käännetään venäjäksi ja otetaan valtavia painoksia. Ja hänestä voi tulla kuuluisa suuri runoilija. Tartossa vaan, siis siellä oli vain 300 kappaletta painettu. Ja sitten sulussa muistaakseni lukee, että todellisuudessa vain 100 kappaletta. Ja ne oli oma kustan tehtävä. Ja sitten hänelle luvattiin 100 000 kappaletta painosotetaan. Ja tuliko koskaan todeksi se? En koskaan lukenut siitä. Mä aattelin, että olikohan toisenlainen taas niitä lupauksena tuossa Taalinin. Kyllä, kyllä. Ja Pärnyssä siis ollaan. Tämä oikeakin Barbarus Vares toimi siellä Pärnyssä lääkärin ja sitten Tallinnassa. Jos mä luen nyt sellaisen oikean Johannes Barbaruksen osan hänen runoistaan, Öinen kaupunki. Tämä kuvaa vähän sitä tunnelmaa, mikä varmaan siellä on ollut silloin miehityksen sitä ennentaisin aikana. Öinen kaupunki. Kuu pilvis on kuin teloittajan piilu. Se talon harjain takaa hehkuu tultaan. Yö kalman kirkas verho, joka majaa, kuin hauturi löysi hautaristin multaan. Niin tornikellon lyönnit yössä kajaa. Kuu pilvis on kuin teloittajan piilu. Se kelteisillään käy kuin mielisairas. Se teillä kisaa nauraen, ilveen somen. Nyt kaikki levottomat aatteet herää. Nyt moni nousee, vääryksiään muistaa. Kas joukko nälkiintynyt kalvas musta ja esiin käy. Se patsaa tornit suistaa ja huutaa kapinaa ja kumausta. Nyt kaikki levottomat aatteet herää. Käy kaikki hylkyet nyt loukoistansa. Työmiehet, varkaat, nartut, kerjuritkin. On sana löydetty. Se kaikki nostaa. Kaikki joukot öistä kaupunkia pitkin. Ja riistä jilleen kostaa, kostaa, kostaa. Käy kaikki hylkyet nyt loukoistansa. Kuu pilvis on kuin teloittajan piilu. Se talon harjain takaa hehkuu tultaan. Työkalman kirkas verhoo joka majaa. Kuin hauturi löis hautaristin multaan. Niin turnikellon lyönit yössä kajaa. Kuu pilvis on kuin teloittajan piilu. Musta tossa oli aika mieletön tunnelma. En tiedä saanko mä sitä yhtään tuolta ulos. Mutta musta se ainakin kertoo siitä ajasta jotain. Päivi sä oot itse myös runoilija. Miten se sua kosketti toi runo? Tai miten sä arvioit? Olisiko Barbaruk siellä kuitenkin ollut mahdollisuuksia suurehiksi runoilijaksi? No kyllä ainakin siis tämmönen koskettava. Ja onhan tässä sellaista kantaa ottavaa. Ja sitten tässä sanotaan, että on sana löydetty. Ja hänhän sanoi, että ennen kuin hän suostui tämän Nukkahallituksen pääministeriöksi, kun se ensiksi oli sitä tietysti vastaan. Niin hän sanoi, että hänen asensa on tämä runous. Ja hän haluaa taistella sillä, että hän ei millään politiikalla. Ja eihän hän varmaan mitään politiikan tehtävää siinä paljon pystynyt edes tekemään. Ja mua jäi hirveästi kaivelemaan se Heiti Talvik, joka oli tässä runoilija. Oliko se ekspressionistinen runoilija, häneltä kuvattiin. Niin hän on vähän niin kuin kilpailijoita tuossa. Että se on tuon Barbaruksen ystävän poika, nuorempi jo. Ja tämmöinen röyhkiä, joka tulee sitten heille silloin, kun toi myös tää. Barbarus sama kuin Mart Kivastik valitaan kaupungin runoilijaksi sen vuoden. Niin molemmat on valittu. Barbarus on valittu silloin ja Mart Kivastik on nyt. Oliko se tämä vuonna? Viime vuonna. Joo, niin kuin nyt on 24. Joo ja sit mä ajattelin silloin, kun mä kirjoitin arvion tosta Mart Kivastikin Barbaruksesta sinne elolehteen, niin mä ajattelin, että oliko siinä vähän semmoista itseironiaakin. Että oli jo aika Barbaruksen siinä pienessä pienessä pärnössä saada tämä titteli. Ja sitten toisaalta myös Mart Kivastik ehkä sitten myös musta ironisoi silloin kesällä, kun me tavattiin. Se oli semmoinen kirjailijatapaaminen siellä Tartossa. Niin myös vähän itseironisesti siihen suhtautui, että 60-nies joo ja ei Tartto nyt niin kauhean iso kaupunki ole. Että kuinka paljon siellä nyt on kirjailijoita, että ehkä oli hänen aikansa. Ja sit mä ymmärsin, että tommosesta kaupungin kirjailijuudesta on myös haittaa. Että ei ole aikaa keskittyä sen kirjoittamiseen vaan täytyy olla koko ajan esillä. Ja sä puhuit juuri näistä suomennuksista, että nämä on uusia juttuja sitten Suomessa. Että vaikka Kivastikin on laaja tuotanto, niin vaan nämä kaksi romaania on suomennettu. Niin ja sitten oli joku, oliko se joku novelli vai mikä se oli? Voi olla jotain. Pajerpi yksin. Että ei ole paljon vielä ehditty sitä tekemään. Ja sitten. No sitten puhuttiin siitä Taivaan portaat. Joo, no se oli se, mihin mä tutustuin nyt ensin. Siihen elokuvaan, koska Kivastik on myös elokuvakäsikirjoittaja, elokuvaohjaaja. Eli hän oli iso tekijä näissä molemmissa sekä tässä romaanissa. Ja se oli ehkä hyvä niin päin, että mä näin sen elokuvan ensin. Ja sitten luin sen kotona, kotona ton romaanin. Se voi olla joskus ihan mielenkiintoista tehdä niinkin päin, että näkee elokuvan. Joo. Ja sitten vielä mennään tuohon Barbarukseen, niin siinähän kävi tosi, aika ikävä oli se loppu. Loppu, että se ei ollut mikään kovin kaunis, että jokainen voi lukea sen kirjan. Ja täytyy sanoa, että minä, joka en jaksa tällaisia romaaneita hirveästi, lukee, että mä luen hirveästi. Romaajarmaa, joo. Ja kyllä jotain lyhyitä, että ne on aika semmoinen erikoinen maku, että ne mitä kaikki muut lukee ja tää pitää lukea, niin mä en ollenkaan jaksa lukea. Mutta se, mikä on tapahtunut, on varmasti ja tosi suosittu, niin mulla se ei ehkä ihan niin kuin voinut. Niin ja se vaatii sitten semmoista vähän niin kuin, mutta ehkä mun mielestä myös vähän runollista mieltä. Joo, se voi olla, että siksi mä en varmaan tykännyt. Niin. Ja varmasti hän on kyllä ihan tosi etevä kirjailija tälleen, mutta mä vaan niin kuin, en mä tiedä mikä siinä oli. Se ei sillä lailla mennyt, musta tämä oli paljon selkeämpää, tämä kivastikin seksiä. Niin ja noin. Tästä asiaan hyvin. Joo. Eikä nyt miehen tyyli uppoo minuun sitten. Joo. Ja kyllä minunkin sitten nimenomaan se huumori, että kun olin lukenut sen Taivaanportaajat ensin, niin sitten ehkä osasin lukea sitä Barbarustakin myös, semmoisen vähän mustan huumorin. Että kyllähän siitä nyt tehdään vähän semmoinen koominen hahmo tuosta Barbaruksesta. Toki se on tämmöinen, että justi, että hänellä on ensimmäinen puhelin Pärnossa, mutta kenellään muulla ei ole ketään, kelle soittaa esimerkiksi. Tai kirjoituskoneen, johon sitten tämä ystävä Simper, joka on kanssa todellinen henkilö ollut, niin myös suhtautuu vähän kauhulla. Että just semmoista koomisuutta. Mutta toihan nyt tulee sitten taas tuohon lähemmäs meidän historiaan, toi Taivaanportaat. Että nimenomaan siinä kuvataan sitä 70-luvun alun lasten elämää tai 70-luvun elämää. Eli sitten se kuitenkin oli erilaista, vaikka esimerkiksi siinä meidän kirjailijatapaamisessa, niin kuin monet suomalaiset sanoivat, että se oli ihan samanlaista se meidän 70-luvun elämä kuin siellä Tartossa, Virossa silloin. Niin ei se kuitenkaan nyt ihan ollut, koska tässä on se musiikki, oli siinä elokuvassa myös hyvin tärkeä. Mähän olen nolautunut musiikkiluokilla päivittäin. Minä varsinkin olen elänyt ihan semmoisessa klassisen musiikin umpiossa. Osen mä tunnistan ne sävelmät, mutta mä en yhtään koskaan tiedä, kenen tämä on. Mutta tässäkin ehkä se just tämä tämmöinen miehinen, miesrokkarit. Mutta myös se, että koska niitä länsimaisia liviä ei saanut pitää edes halussa, mutta sitten tässä tällä päähenkilöllä on semmoinen isompi serkku, joka on tämmöinen vähän diilari ja vähän rokuhenkilö ja tämmöistä. Ja kaikki ne leveät lahkeet ja semmoinen vähän salassa pito ja kaikki tämmöinen on niin kuin, sekin on niin kuin sellaisessa koomisessa valossa kuvattu. Mä taas kiintiin huomiota siihen, kun siinä puhuttiin ne leveät lahkeet, niin mulle tuli rokut mieleen. Ja tämän rokkeen laulu lahkelee enemmän. Mutta mikä tämä siis oli, eihän tämä uun, tämän pojan, joka saa siltä sairaalta ystävältään lahjaksi sen Led Zeppelinin levyn, niin onko se Georgia vai George, kun se oli, niin oliko se eihän se hänen serkku ollut vai oliko? Ei, ei. Sitten mielestäni se serkku oli eri asia. Se oli rohinpiirtein samaan ikäluokkaan vähän vanhempi se serkku. Mutta tässä on tämmöinen, ehkä sitten vanhempien ikäinen mies ainakin. Että on semmoinen naapurin setä, josta tulee sitten ystävä. Ja sitten ne aikatasot, siinä on se lapsuuden aikataso ja sitten se on tämmöinen tosiaan, niin on se Mark Kivastikin ikäinen keskikäinen mies, joka on kyllästynyt siihen insinöörihommaansa jossakin firmassa. Ja se alkaa tehdä niitä aikamatkoja sinne lapsuuteen. Niin joo, sitten kun tämä Georgio odottaa sitä Sames Webbin teleskoopin valmistumista. Mä en ymmärrä yhtä sen pelausta, mä katoin tuolta. Mä olin eri mieltä, että Kivastik sanoi silloin kesällä, että tässä oli hyvä tarina. Niin mun mielestä tässä ei nyt sinänsä ollut hyvää tarinaa, mutta se teleskoopin juttu ei nyt ollut siinä. Itselle ainakaan se juttu, vaan nimenomaan me puhuttiinkin silloin jonkun kurssilaisen kanssa, että tavallaan semmoinen ulkopuolisuuden teema on tässä musta koskettava. Ja se jää vähän ulkopuoliseksi koko sen elämän ajan, mun mielestä, tämä päähenkilö tässä. Ja sitten se myös, että Barbaruksessa se vaimo näytetään mun mielestä yksipuolisena henkilönä, joka ei mene ihan yksin sen mukaan, mitä mä nyt vähän olen saanut tietää, että minkälainen oikea Barbaruksen vaimo, niin samoin tässä taivaan portaan sen uun vaimo on tämmöinen opettaja ja koti on siistiä, ruokaa laittaa nainen ja se saa olla ikään kuin se mies siinä. Ja unelmoida tai haaveilla siitä lapsuudesta. Tämä on kirjoitettu miesnäkökulmasta. Sitten toi Matti kivasti sanoikin silloin kesällä itse, että on saanut feministin kriitikoita, että tässä tämmöinen keski-ikäinen mies haikailee. Nuoruutta tai pääsisi tekemään niitä aikamatkoja sinne menneisyyteen. Mutta sen keurkan avullahan se uusi pääsi sinne alkulähteelle. Oliko se näin? No se jää jotenkin vähän sellaiseksi mystiseksi loppuun. Mutta mun mielestä tärkein asia on jotenkin sen lapsuuden kuvaus. Siinä on kyllä sellaista tosi aitoa kuvausta ja sitä epävarmuutta ja tavallaan sen lapsen kasvua. Mutta myös niissä olosuhteissa, joissa voi tulla pidätetyksi siitä, että on juuri joku vaikka Led Zeppelin levy.